Askeleita voittojen tiellä
Tällä sivulla käymme läpi hyviä pelikohteita. Yksittäisillä voitoilla ei voi mitata pitkän sarjan menestystä, mutta onnistumisista kannattaa iloita niiden tullessa ja tappion hetkellä on hyvä pitää mielessä myös aiemmat onnistumiset.
Taas koko kesän jatkuvaa voittamista!
Ilmat viilenevät ja kotimaisen jalkapallon kausi alkaa lähestyä loppuaan.
Tämä kesä tarjosi järkipelureille huimaa pelattavaa kun pääsimme joka
kesäisen suomifutiksen kultakauden lisäksi sijoittamaan vahvasti myös
jalkapallon MM-kisoihin. Ajattelimme että nyt olisi kuitenkin erityisesti
oiva aika ottaa katsaus kesän lämmittävimpiin muistoihin suomifutiksen
tiimoilta.
Nämä kultaiset kesät eivät toteudu vuosi toisensa perään sattumalta
tai itsestään. Taustalla on kertoimenlaskijoidemme ja analyytikkojemme
uurastus johon kuuluu erityisesti ailahtelevan ja kokoonpanoherkän Kakkosen
osalta oleellisena osana kokoonpanojen ja fiilisten selvittäminen suoraan
joukkueiden valmentajilta. Katso esimerkiksi hieman alempaa
"Perjantai-iltapäivä ESBC:n toimistolla" FC Santa Claus -
SJK otteluun liittyen.
Makeimpia osumia katsellessa voimme huomata että pari joukkuetta
palkitsivat luottomme useasti kesän aikana: KuPS ja
OPS-jp osuivat monesti hienoilla odotusarvoilla ja korkeilla
kertoimilla. Emmekä tietenkään voi jättää mainitsematta jälleen jo useina kesinä
makeita voittoja tuoneen JIPPOnkaan roolia joka vastasi ehkä
tämän kesän makeimmasta osumasta kun se viikolla 22 voitti kertoimella
5,05 tarjoten huiman 1,26OA:n!
Asiakkaamme pääsivät iloitsemaan suomifutiksesta myös Monivedossa ja
sielläkin OPS-jp oli kantavana peli-ideanamme. Asiakkaamme AT nappasi OPS-jp:n
avulla Monivedosta kiinni muhkean 45 315,80 kertoimen ja
lähetti meille kiitoksensa ytimekkäästi toteamalla: "Prosentit kohdallaan,
well done"
Alla makeimpia muistoja tämän kesän suomifutiksesta, ja erään asiakkaamme
meille lähettämää palautetta lainataksemme:"...[]vielä on kesää jäljellä,
niinkuin laulu sanoo, ja hyvin aikaa kääriä suomifutiksella ja europeleillä
pelikassaan täytettä."

Heinäkuun sadonkorjuun tuloksia!
MM-kisoissa asiakkaamme pääsivät voiton huumaan monesti kiinni komeilla
osumilla. Monet varmasti tyytyväisinä vetäytyivät viettämään kisojen jälkeen
lomaa vedonlyönnistä, mutta kanta-asiakkaamme eivät jääneet ainakaan pitkäksi
aikaa riippumattoihinsa köllimään, sillä upeaa pelattavaa on löytynyt runsaasti
kisojen jälkeenkin. Ja tämänhän vakioasiakkaamme toki tiesivät sillä kesä on
ollut aina kovasti odotettua kulta-aikaa Vetolinjalla.
Huimista helteistä huolimatta kertoimenlaskijamme ovat tutkineet ahkerasti
taustoja ja antaneet tietokoneiden tuulettimien haukkoa henkeä kun
tietoa on jalostettu prosenttiarvioiksi ja pelisuosituksiksi
ainutlaatuisella menetelmällämme.
Ja jos helteet eivät muuten tarpeeksi olleet vielä kuumentaneet, niin
viimeistään sen teki Veikkauksen kerroinasetelma KuPS:n otteluun jossa tarjolla
oli vierasvoitosta todellinen hellelukema: OA1,34!
Mikä mahtavinta niin pääsimme tekemään tuohon kohteeseen todella edullisen
pelikokonaisuuden kun Veikkaus tarjosi rististäkin ylikerrointa ja vielä
tasoitusvedossa hyvää rajatapausta HJK:n tasan yhden maalin erolla tulevalle
voitolle. Näin kerroimme kohteen erityisluonteesta Vetolinjalla: "KuPSin
voitosta on tarjolla upea 1,34OA ja risti tarjoilee myös ylikertoimen. Lisäksi
kun vielä HJK(-1) tasoitusvedon ristikin, eli HJK:n tasan yhden maalin erolla
tulevan voiton kerroin on rajatapaus, niin pääsemme muodostamaan todella
edullisen pelikokonaisuuden. Näitä kaikkia pelaamalla ohimenoriskimme on vain
33% ja voimme nostaa panostustamme merkittävästi ilman riskitason
nousua. Optimaalinen panostus on huomioitu Vetolinjalla."
Tällainen panosoptimointi ja alikertoimistenkin merkkien
pelaaminen voi tuntua oudolta. Se on kuitenkin matemaattisesti optimaalista ja
tarkoittaa käytännössä pitkässäjuoksussa isompaa tilipussia asiakkaillemme
jotka suositustemme mukaan tällaisiin kohteisiin panostavat. Ja Vetolinjan
asiakkaana sinun ei tietenkään tarvitse pähkäillä panoksia itse, vaan kerromme
ne aina pelisuosituksessamme.
Vielä sinäkin ehdit mukaamme sadonkorjuujuhliin! Alla
viimeaikojen osumia:

Perjantai-iltapäivä ESBC:n toimistolla
-Paljos sulla olis lukema SantaClaus - SJK matsiin? kysyi kertoimenlaskijamme
toiselta perjantai-iltapäivänä.
-Nopeesti heitettynä liki tasabookki, kuului vastaus.
-SJK Veikkauksella 3,95
-Mitä helevettiä!? Niillä on paras mahdollinen kokoonpano ekaa kertaa nyt. Ne
matkustaa Rovaniemelle jo perjantaina, joten jalat on auki lauantaina ja ottelu
päällekäin MM-kisojen välierän kans, joten yleisöä ei minkään vertaa,
joten kotietukin ihan olematon! Ootas, otan tarkistuspuhelun SJK:lle
Analyytikkomme tavoittaa SJK:n valmentaja Tomi Kärkkäisen bussista matkalla
Rovaniemelle ja keskustelussa käy ilmi, että aiemmin kerätty info, jonka
mukaan SJK:lla on ensimmäistä kertaa tälle kaudelle paras mahdollinen
avauskokoonpano, pitää paikkansa, mutta joukkueessa on alkanut kiertämään
hieman vatsatautia, jonka vuoksi osa vaihtopelaajista on jäänyt kotiin. Vielä
tauti ei ollut tavoittanut avauskokoonpanoa, mutta riski sille, että tilanne on
toinen lauantaina, oli olemassa.
Analyytikkomme toivotti joukkueelle onnea matsiin lisäten, että 3,95 on
täysin mielipuolinen kerroin teidän voitosta ja Suomi seisoo nyt rahoineen
teidän takana, joten nyt on paikka näyttää, että olette hyvä joukkue jonka
alkukauden on pilannut massiiviset loukkaantumiset
FC Santa Claus - SJK 2 Kerroin 3,95 OA1.22
0 - 2
Vetolinjalta: "Santa Claus on aloittanut kautensa kahdeksalla
voitolla ja ainoastaan yhdellä tappiolla. Joukkue on kuitenkin ylisuorittanut,
sillä ennen kautta arvioimme rovaniemeläisjoukkueen keskitason joukkueeksi,
kun puolestaan pidimme SJK:ta lohkon parhaimpana yhdistelmänä.
SJK on kuitenkin kärsinyt merkittävistä loukkaantumisongelmista, eikä
ole pelannut tasollaan tähän asti. Kotijoukkueen tärkein hyökkääjä Ville
Ylipaavalniemi loukkaantui Torniossa keskiviikkona, eikä pelaa tässä
ottelussa. SJK saapui jo eilen Rovaniemelle, joten pitkän vierasmatkan ei
pitäisi tuntua jaloissa. Vierasjoukkueessa on ollut vatsatautia, mutta kaikkien
tärkeiden pelaajien pitäisi pystyä pelaamaan, joten SJK tulee
todennäköisesti otteluun lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla.
Korsholmia vastaan erinomaisesti pelannut SJK on sarjasijoitustaan
huomattavasti parempi joukkue ja uskomme seinäjokelaisten pystyvän
taistelemaan tärkeästä voitosta Rovaniemellä. Veikkauksen kerroin on
EU-alueen parhaita."
Otteluraporttien mukaan SJK oli ottelussa parempi ja otti ansaitun 0-2
voiton.
Lauantain Vetolinja tarjosi asiakkaillemme muitakin maistuvia ylikertoimia.
Muun muassa olimme täysin eri mieltä Saksan ja Argentiinan välisen ottelun
voimasuhteista. Ideamme pelata Argentiinaa vastaan läpi kisojen kantoi
hedelmää vasta nyt, mutta osoitti karmaisevalla tavalla joukkueen epäillyn
akilleen kantapään: valmennuksen. Arvioissamme Saksa oli ottelun suosikki
vastoin koko muun markkinan mielipidettä. Veikkaus oli itse asiassa maailman
markkinaa paremmin kärryillä ottelun voimasuhteista, vaikka Pitkävedossakin
Saksalle oli tarjolla monta ylikerrointa eri pelimuodoissa. Maailmalla sen
sijaan asiakkaamme takoivat Saksaa aivan huikeilla kertoimilla.
Muita viikonlopun onnistumisia olivat TP-47 (3,95), HJK (2,25), HIFK 4,05 ja
Aalesund (6,00).
TI 22.6.2010 MM-Monivedosta tiliä!
MM-kisaotteluista koostunut Moniveto 3 tarjoili meille järkipelureille hyvää
pelattavaa ja kun toteutunut yhdistelmä 1-1, 0-0, 2-1 oli vielä suhteellisen
todennäköinen (rajamme 1024) ja tarjosi hyvän edun
(kerroin 1173,53, OA1,15) niin lukuisat asiakkaamme pääsivät
juhlimaan voittoa kanssamme.
Norsunluurannikon ja Portugalin välisestä ottelusta kerroimme mm. näin:
"Portugali on edelleen vahva joukkue, mutta maalipaikkojen luominen on ollut
sille kohtuuttoman vaikeaa ja valmentaja Quieroz on ollut neuvoton joukkueen
hyökkäyspelaamisen organisoinnissa. Joukkue on rakennettu tähtipelaaja Ronaldon
ympärille, mutta Quieroz ei ole saanut päätettyä peluuttaako hän Ronaldoa
laidassa vai keskellä. Portugalilla on hyvät topparit Carvalho ja Alves sekä
kelvollisia joskin hitaita puolustavia keskikenttäpelaajia. Laidoilla pelaavat
todennäköisesti nopeat ja taitavat Ronaldo sekä Simao ja kärjessä Liedson.
Portugalin kansalaisuuden viime kesänä saanut Liedson ei kuitenkaan ole selkeä
ratkaisu hyökkäyspelaamisen ongelmiin. Periaatteessa Portugalin joukkueessa on
hyvä tasapaino taktista osaamista ja räjähtää nopeaa taitoa, mutta kentällä peli
on puuroutunut ja hyökkäyksiin lähdöt ovat olleet hitaita...."
Tulos 0 - 0, joka sopikin meille erinomaisesti.
Brasilian niukka 2 - 1 voitto Pohjois-Koreasta oli myös kannaltamme hyvä
tulos. Kerroimme ottelusta Monivetolinjalla seuraavaa: "Pohjois-Korea on
kisojen arvoituksellisin joukkue, mutta muutamat harjoitusottelut ennen kisoja
ovat raottaneet salaisuuksien verhoja. Joukkue puolustaa tiiviisti ja pallon
alla on jatkuvasti kahdeksan pelaajaa. Pohjois-Korean pelaajat ovat nopeita ja
selvästi hyväkuntoisia, joten joukkue voi olla turhauttava vastus
lohkovastustajilleen....[]...Brasilia odottaa otteluiden alussa kärsivällisesti
paikkaa iskeä ja johtoasemassa se keskittyy puolustamaan pallonhallinnan ja
pitkien ja rauhallisten syöttöketjujen avulla. Pohjois-Koreaa vastaan Brasilia
ei pääse kuitenkaan pelaamaan aivan ominta peliään sillä joukkue joutuu
luonnollisesti ottamaan pallonhallinnan itselleen ja etsimään aukkoja syvällä
pelaavasta puolustuslinjasta."
Alla erään ESBC Moniveto-ohjelman vakiokäyttäjän voittokuitti
kierrokselta:

Täydelliseksi monivetopäivän teki se, että myös pesimoniveto osui komealla
kertoimella 11 480,36! OA yhdistelmälle oli hieno
1,28!

Vielä sinäkin ehdit mukaan hyödyntämään MM-analyysiämme myös
Monivedossa!
SU 6.6.2010 "JIPPOOOOOOOOOO!"
Tuon huudon saattoi kuulla ympäri Suomea sunnuntai-iltana kun asiakkaamme
tuulettivat JIPPO:n 1 - 2 voittoa jopa maailman
korkeimmalla 5,05 kertoimella ja todella muhkealla
1,26OA:lla!
Kanta-asiakkaillamme ja meillä on erityisen lämmin suhtautuminen JIPPO:on,
sillä Veikkaus on vuodesta toiseen aliarvostanut joukkuetta ja tarjoillut sille
upeita ylikertoimia. Me olemme asiakkaidemme kanssa kiittäneet siitä ja
panostaneet joukkueeseen lukuisia kertoja ja suuria rahasummia. Ja usein olemme
myös korjanneet vielä selvästi suurempia rahasummia taskuihimme loppuvihellyksen
jälkeen -- kuten nytkin.
Ja kuten alta näet, niin JIPPO ei ollut ainut ilonaiheemme
sunnuntaina:

IFK Mariehamn antoi myös aiheen tuuletuksiin meille kun se nappasi upealla
1 - 4 tuloksella kauden avausvoittonsa. Pääsimme pelaamaan sitä yksittäisvetona;
ja niin ikään maailman korkeimmalla tarjouksella!
Näin kerroimme Vetolinjalla ottelusta: "TPS koki kauden avaustappionsa
tiistaina Kuopiossa. Tappio ei varsinaisesti yllättänyt, sillä
turkulaisjoukkueen peliesitykset olivat jo aiemmin jättäneet paljonkin
toivomisen varaa. Verrattain kokematon valmentaja Marko Rajamäki ei ole saanut
vielä ratkaistua keskikentän pelinteko-ongelmaa ja toisaalta myös hyökkääjät
tarvitsevat liian paljon paikkoja maalintekoon. IFK Mariehamn on puolestaan
ainoana liigaseurana vielä voitoitta. IFK:n hankkimat uudet pelaajat eivät ole
vielä onnistuneet, eikä pelikään ole ollut oikein uomissaan. Pekka Lyyskin
valmentama IFK on kuitenkin sen verran laadukas ryhmä, että se tullee nousemaan
sarjan keskikastiin. Veikkausliiga vaikuttaa hyvin tasaiselta HJK:n ja Hongan
jälkeen, eikä näiden ryhmien välinen tasoero ole mitenkään suuri TPS:n hyväksi.
Turku on lisäksi IFK:lle verrattain helppo vierailukohde. Kotijoukkueelta
puuttuu Kolehmainen. IFK:n tärkeähkö Dujilo lienee sivussa Carlssonin
tavoin.
Lisäksi pelikohteistamme toteutuivat PK-35 (2,55) ja
PEPO (6,50!). Katso päivän
Vetolinja täältä!
Myös viikko takaperin sunnuntaina asiakkaamme saivat mennä hymyssä suin
nukkumaan kun molemmat päivän huippuideamme osuivat silloinkin: Nurmo
(3,80) OA1,14 ja VPS (+1) (3,15) OA1,07.
Tule sinäkin viimeistään nyt mukaamme kultaiseen pitkävetokesään ja ole
kanssamme tuulettamassa seuraavaa "JIPPO:a"!
PE 28.5.2010 Kultaisen pitkävetokesän uusi ilonaihe:
Pesis!
Kertoimenlaskijamme ovat löytäneet pesikseen jo lukuisia hienoja
ylikertoimia, mutta yksi idea on noussut ylitse muiden:
Sotkamo!
Olemme päässeet nyt lyhyen ajan sisään pelaamaan sen puolesta kahdesti. Ensin
sunnuntaina Koskenkorvaa vastaan jolloin pidimme Sotkamoa 64%-suursuosikkina ja
saimme siitä OA:n 1,06. (Kerroin 1,65) Ja viimeksi keskiviikkona saimme
sijoittaa siihen Oulun vieraana upealla 1,13OA:lla! Tällöin pelasimme "Money
Line"-pelimuotoa, jossa on vain ykkös- ja kakkosmerkit joten
osumistodennäköisyydet ovat suurempia ja se taasen mahdollistaa suuremman
panostamisen ja nopeamman kassankasvun. Arviomme Sotkamon voitolle tässä oli 41%
ja Veikkauksen kerroin 2,75, joka oli jopa maailman korkein!
Perustelimme Sotkamon puolesta pelaamista Vetolinjalla mm. näin:
"[]...Talvella joukkueen jätti useampikin avainpelaaja, mutta Jymyn
juniorimylly jauhaa vuodesta toiseen pelisysteemiin kasvaneita nuoria lupauksia.
Jymy ei ole runkosarjan suurimpia suosikkeja, mutta pudotuspeleissä tilanne voi
olla jo toinen. Joka tapauksessa, jo tällä hetkellä Sotkamo on hyvä ryhmä.
Koskenkorva on puolestaan varsin tasapaksu pohjalaisjoukkue. Koskenkorva on
taantunut muutaman vuoden takaisesta selvästi; tämä joukkue pelaa
pudotuspeleihin pääsystä."
Ja Oulua vastaan: "Oulun Lipon ja Sotkamon Jymyn välillä oleva vahva
jännite purkautuu toistamiseen tällä viikolla. Jymy voitti tiistaina
kotistadionillaan aivan ansaitusti ja selvästi, joskaan numerot eivät täysin
kuvasta pelitapahtumia. Nyt Lipolle avautuu nopea mahdollisuus revanssiin eikä
pelinjohtaja Janne Vuorisen tarvitse erikseen sytyttää miehistöään. Toisaalta
myös täksi kaudeksi heikentynyt Jymy haluaa aiheuttaa paikallisvastustajalleen
mielipahaa poikkeuksellisen innokkaasti. Pidämme edelleenkin Jymyä näistä
kahdesta vahvempana, joskin Oulussa on tekemisen meininkiä ja joukkue voi
hyvinkin pelata pitkästä aikaa mitaleista. Kotietu ei paikallispelilatauksesta
johtuen ole aivan normaalia luokkaa."
Kertoimenlaskijamme tulevat jatkossakin löytämään tämänkaltaisia Veikkauksen
aliarvostamia joukkueita joihin pääsemme lyhyen ajan sisällä pelaamaan useasti
ennen kuin Veikkauksen kertoimenlaskijat ymmärtävät reagoida
asiaan.
Tule sinäkin mukaamme kesän voittokulkuun ja ole mukana
hyödyntämässä seuraavaa
ideajoukkuettamme!
SU 23.5.2010 "Prosentit kohdallaan, well done."
Noilla sanoilla lähestyi asiakkaamme AT meitä sen jälkeen kun hän
oli korjannut Monivedosta kertoimen 45 315,80 talteen!
Perjantaina 14.5 kolmen kohteen jalkapallomoniveto koostui pelkästään
suomifutiksesta ja kierros oli todella räikeästi väärinpelattu. Pääsimme siis
asiakkaidemme kanssa ottamaan täyden ilon irti tarkasta
suomifutisanalyysistämme.
Erityisesti OPS-jp oli Monivedossa täysin unohdettu ja edut joita se tarjosi
vaikuttivat lähes uskomattomilta... mutta totta ne silti olivat. OPS-jp
kiittikin luottamuksestamme tyylikkäästi korjaten pisteet jopa 1 - 4 voitolla.
Kerroinrajamme yhdistelmälle oli 41 452 eli suuremmilla kassoilla, tai
suuremmassa kimpassa pelaavat, asiakkaamme korjasivat kelpo ylikertoimen
talteen.
Kerroimme ottelusta mm. seuraavaa: "Tekonurmijoukkueet Klubi04 ja OPS-jp
iskevät yhteen Finnair Stadiumilla. Klubi04:ssä tapahtui talven aikana paljon
muutoksia; valmentajaksi edustukseen siirtyneen Juho Rantalan tilalle tuli
joukkueen hyvin tunteva Pasi Rasimus, lisäksi viime kauden runkopelaajista
todella moni kelpasi joko liigatasolle tai toisiin
divariseuroihin....[]...OPS-jp nousi pitkän yrittämisen jälkeen Kakkosesta.
Miika Juntusen manageroiman ryhmän taustat ovat kunnossa ja OPS-jp:lle tämä taso
on vain välietappi mikäli managerin kunnianhimoisen suunnitelmat toteutuvat edes
osittain. OPS-jp:n pelaajisto suomalaistui hieman täksi kaudeksi, mutta
joukkueen profiilipelaajissa on myös kokeneita ulkomaalaisia pelintekijä
Vanderlein johdolla. Klubi04:n pelaajatilanne on mielenkiintoinen ja
valmennusjohdolle haasteellinen. Eilen viisi Klubi04:n pelaajaa pelasi Suomen
Cupia HJK:n riveissä, eivätkä näistä Tammilehto ja Kibona ole edustuskelpoisia.
Lisäksi toppari Moren saattaa joutua huilaamaan miehen ollessa nyt HJK:n
kolmosvaihtoehto toppariksi, sunnuntaina kun on huippuottelu Honka-HJK.
Avainmiehistä myös Ring ja Alho pelasivat eilen täydet minuutit. Vahvistuksia
Klubi04 ei tähän otteluun saa ylhäältä. OPS-jp:ltä puuttuu vain Oliveira kun
Kiviläkin on toipunut pelikuntoon. Oululaisille vierasmatka ei ole erityisen
rasittava joukkueen lentäessä."
OPS-jp oli myös Pitkävedossa upea peli-idea, sillä arvioimme sen
voittotodennäköisyydeksi 36% ja Veikkaus tarjoili jopa
3,15 kerrointa. Näillä parametreillä odotusarvoksi muotoutui
hieno 1,13. Asiakkaamme pääsivät myös lunastamaan sillä
apukohteista osuivat todennäköiset Ruotsi-Latvia yli 5 maalia (kerroin
1,80) ja IFK Mariehamn (+1) (kerroin
1,60).
Tässä AT:n taidonnäyte voittoisan säästöjärjestelmän rakentamisesta:

MA 13.5.2010 MM-kisojen menestystarinalle makeaa jatkoa!
 Veikkaus hemmotteli jälleen meitä tarjoamalla
Slovakialle Valko-Venäjää vastaan maailman korkeimpia kertoimia. Pääsimme
pelaamaan Slovakian suoraa voittoa kertoimella 1,95 joka tarjosi 1,17OA:n
todennäköisyysarviomme ollessa jopa 60%! Tuo mahdollisti todella mittavan
panostuksen. Vielä suurempaa etua tarjoili kuitenkin tasoitusveto jossa Slovakia
antoi maalin tasoitusta. Siinä OA kipusi todella muhkeaan 1,26 lukemaan asti ja
arviomme vedon osumiselle oli silti niinkin korkea kuin 45%. Panostimmekin
näihin kohteisiin asiakkaidemme kanssa todella mittavia summia ja Veikkaus otti
yllättäen kaiken mukisematta vastaan pitäen kertoimetkin ennallaan
-- maailman korkeimpina.
Kerroimme ottelusta Vetolinjalla mm. näin: "[]...Slovakian materiaali
sopii erinomaisesti valmentajan Hanlonin puolustusvoittoiseen pelitapaan ja
joukkue voi järjestää jatkopeleissä yllätyksiä. Kokonaisuutena
Slovakia on pudonnut aivan parhaiden maiden kelkasta, mutta sillä ei pitäisi
olla suurempaa hätää heikompia maita vastaan sillä hyvävireinen maalivahti Budaj
ja kokeneet puolustajat Sekera ja Lintner muodostavat joukkueen nopealle
hyökkääjistölle hyvän selkänojan. Valko-Venään ylivoimapeli on perinteisesti
ollut tehokasta, mutta Slovakian alivoimapeli vakuutti Venäjää vastaan.
Slovakian valmentaja Hanlon on viime vuosina toiminut sekä Valko-Venäjän
maajoukkueen valmentajana ja vielä viime kaudella Minskin seurajoukkueessa,
joten hän tuntee vastustajan pelaajiston ja vahvuudet erinomaisesti. Slovakia
saa paremman materiaalinsa lisäksi selkeän etulyöntiaseman myös tätä kautta
sillä Valko-Venäjän valmentaja Zankovets on selvästi kokemattomampi. Mielestämme
työteliäs ja kurinalainen Slovakia on ottelun selvä
suosikki."
Ottelun alku ei näyttänyt lupaavalta kun
Valko-Venäjä karkasi 2-0 johtoon, mutta lopulta Slovakia kampesi itsensä juuri
tarvittavaan kahden maalin voittoon jolla tasoitusvetokin tuli
kotiin.
Tulos 2 - 4
Valko-Venäjä oli mukana tänäänkin
lämmittämässä asiakkaidemme sydämiä kun vedonlyöntimarkkina oli kanssamme aivan
eri linjoilla Venäjä - Valko-Venäjä ottelun odotettavissa olevasta
maalimäärästä. Maailmalta sai upeita ylikertoimia mm. alle 6 ja alle 6,5 maalia
vedoista.
Sinäkin ehdit vielä mukaan korjaamaan MM-kisojen satoa! Soita päivittäin
Vetolinjalle tai katso tarkat kerroinrajamme kaikkiin otteluihin
MM2010-tuotteesta, jonka löydät Online Palveluistamme.
MA 10.5.2010 MM-kisoille räjähtävä alku ja suomifutiksen
voittoputkelle jatkoa!
Arvokisat ovat totutusti kuuluneet odotetuimpiin vedonlyöntitapahtumiin
asiakkaidemme keskuudessa, sillä tuotto-odotukset niissä ovat korkeita kun
ainutlaatuinen menetelmämme muuttaa nähtyä todennäköisyysarvioiksi pääsee
oikeuksiinsa.
Jorma Vuoksenmaan sanoin: "ESBC on edelläkävijä koko vedonlyönnin
maailmalle, kun puhumme urheiluvedonlyönnin mallintamisesta, matematiikan ja
urheilutapahtuman lainalaisuuksien välisten yhteyksien
ymmärtämisestä."
MM-kisojen alussa olimme juuri tämän matemaattisen mallintamisen taitomme
ansiosta löytäneet kaksi erinomaista peli-ideaa. Olimme vahvasti erimieltä
Veikkauksen kertoimenlaskijoiden kanssa siitä kuinka todennäköistä on, että
jättisuosikki voittaa tasan neljän maalin erolla. Otteluissa sinänsä ei ollut
mitään erikoista mikä olisi puoltanut juuri tuon suuruista voittoa, mutta kun
jatkuvasti hiottava matemaattinen mallimme sanoi että neljän maalin eroon
päädytään lähes kerran viidestä, ja Veikkaus tarjoili yli kuuden kertoimia,
niin pelipäätös oli helppo.
Kun molemmat kohteet sattuivat vielä päättymään juuri neljän maalin erolla,
niin Jorma Vuoksenmaa intoutui lähettämään asiakkaillemme terveiset. Katso Jorman
viesti täältä!
Myös suomifutiksen hienosti alkanut kausi sai positiivista
jatkoa kun kolme peli-ideaamme sieltä toteutui. Vetolinjan asiakkaat pääsivät
ilakoimaan sekä lauantaina, että sunnuntaina!
Tässä hienon viikonlopun toteutuneita pelikohteitamme:

MA 3.5.2010 Historian suurimpia panostuksia... ja KuPS!
Suomifutisvoitoille jatkoa huikealla ylikertoimella!

Tulos 2 - 5
KuPS:n pelaamisesta kerroimme Vetolinjalla mm. "[]...AC Oulu oli hyvä jo Liigacupissa ja pari
ensimmäistä sarjapeliä ovat tuoneet neljä pistettä kelpo
peliesityksin. Pitkässä sarjassa oululaisjoukkue tullee kuitenkin ajautumaan
ennemminkin sarjan häntäpäähän...[]...Äärimmäisen tärkeää kuopiolaisittain oli
viime vuonna vastustajia tyrmänneen Dicksonin palaaminen seuraan ainakin kesään
asti. KuPS sai lisäksi hyvät vahvistukset maalivahti Vilmusesta ja puolustaja
Holopaisesta - joukkueessa on yllätyspotentiaalia tasaisessa
sarjassa....[]...Sekä Oulussa että Kuopiossa pelataan tekonurmilla, eikä AC:n
kotietu ole tällä kertaa samaa luokkaa nurmijoukkueisiin
verrattuna."
Tämän lisäksi viikonlopun listoilta löytyi niin paljon ja niin edullista
pelattavaa, että pääsimme tekemään lauantaina ja sunnuntaina yhdet historiamme
suurimmista panostuksista Vetolinjalla. Ja kesän kultajat ovat juuri vasta
alkaneet.
Mikäli Veikkauksen kertoimenlaskijat jatkavat samalla linjalla
ja intoutuvat tarjoilemaan meille jopa maailman parhaita kertoimia, niin
tiedossa on todella aurinkoinen kesä Pitkävedon parissa.
Pohjolan jalkapallokausi on lähtenyt räväkästi käyntiin myös Ruotsin osalta,
sillä keskiviikkona pääsimme pelaamaan Halmstadia (2,00) ja
GAISia (4,60) hyvillä ylikertoimilla. Lisäksi Djurgården
lunasti paikkansa varmasti monien asiakkaidemme sydämissä voittamalla viikon
molemmat ottelunsa: torstaina Mjällbyä vastaan (2,45) ja
sunnuntaina AIK:n vieraana (4,15).
Erityisesti voitto AIK:sta oli todella makea, sillä korkean kertoimen lisäksi
myös etu oli korkea kun pääsimme iskemään Djurgårdeniin
1,12OA:lla! Peli-idea oli mieluisa myös siksi, että ottelu
pelattiin AIK:n kotikentällä Råsundalla mikä on tuttu paikka myös Djurgårdenille
ja paikalle oli lisäksi tulossa paljon vieraskannattajia, joten AIK:n kotietu
oli normaalia pienempi.
Myös Ykkösen ja Kakkosen "kupariset" rikottiin kun KPV
(4,40) ja LoPa (2,85) voittivat ottelunsa!
Kesäthän ovat olleet perinteisesti Vetolinjan kulta-aikaa ja tästä on
erittäin hyvä lähteä kiihdyttämään tahtia kohti taas yhtä ikimuistoista
voittokesää Pitkävedon, suomifutiksen ja ESBC:n auringontarkan analyysin
ainutlaatuisen herkullisella yhdistelmällä!
KE 21.4.2010 Suomifutis -- ja voittoputkemme siitä -- on
alkanut!
Kauden ensimmäistä ilosanomaa suomifutiksen tiimoilta ei
asiakkaidemme tarvinut kauaa odottaa. Maanantaina IFK Mariehamnin yltäminen
tasapeliin riitti tasoitusvedon toteutumiseen; vedon jolle suositimme
harvinaisen suurta panostusta yksittäisvetona.
Kertoimenlaskijamme olivat arvioineet että ottelu päättyy
tasapeliin tai vierasvoittoon 56%:n todennäköisyydellä ja kun Veikkaus tarjosi
tapahtumalle kerrointa 1,90 niin pääsimme tekemään mittavan panostuksen
suosikkitapahtuman puolesta. Tässä eräitä syitä arviomme takaa jotka kerroimme
Vetolinjallakin:"[]...IFK vaikuttaa paikanneen pelaajamenetykset fiksusti ja
hyökkäystehojakin voi odottaa enemmän kun Anttilainen on kunnossa ja uutena
mukaan tuli Paatelainen. IFK:n harjoituskausi on mennyt hyvin - joukkue on
jälleen fyysisesti liigan eliittiä. Inter on kärsinyt harjoituskaudella
loukkaantumisista, avausottelusta puuttuvat todella tärkeä hyökkääjä Furuholm,
keskikenttämies Ojala, toppari Sanevuori sekä aloittavan maalivahdin paikasta
Monsalven kanssa kisaava Bantamoi. Kotijoukkueen iskukyky ei ole paras
mahdollinen."
Varmista että olet mukana seuraavassa
suomifutisosumassa! Lue Lisää
täältä!
Viikonlopun Pitkäveto antoi muutenkin aihetta tuuletuksiin,
sillä lauantain huippuideamme Le Mans (OA1,18!) voitti
ottelunsa 0-1. Pääsimme iskemään siihen jopa EU-alueen korkeimmalla kertoimella
5,60! Le Mans oli erityisen mieluisa pelivalinta suuren
motivaatioetunsa takia, sillä joukkue taistelee sarjapaikkansa puolesta.

Katso lauantain Vetolinja kokonaisuudessaan tästä
linkistä!
Monivetolinjan asiakkaat saivat myös hymyillä leveästi maanantaina, sillä
systeemisuosituksemme kuponki numero 6 piti sisällään oikean yhdistelmän joka
palautti korkean kertoimen 9 597,06!

TI 19.1.2010 Monivedon ennätysmäinen voittoputki jatkuu!
Monivetovuosi on käynnistynyt ennätysmäisellä räjäytysvoimalla! Alkuvuosi on
ollut Moniveto-ohjelmamme vakioasiakkaille täyttä juhlaa kun huimat kertoimet ja
tuottoisat odotusarvot ovat kolahtaneet kohdilleen lähes uskomattomalla
tiheydellä.
Komeimpia osumia asiakkaillemme ovat olleet seuraavat:
4.1, Moniveto 6,
kerroin 189 411,60! 8.1, Moniveto 4,
kerroin 26
259,66! 13.1, SuperMoniveto 2, kerroin 106 279,94! 15.1, Moniveto
3, kerroin
90 205,95!
Mm. vakioasiakkaamme JH lähestyi meitä ilouutisten kera sen jälkeen kun 15.1
pelatun kolmen kohteen kiekkomonivedon tulokset olivat
selvinneet. Tällaisista voitoista kannattaakin iloita. Vai mitä sinä
sanoisit allaolevista tuloksista jotka JH keräsi kasaan vain 11 päivän
aikana...?

Makoisin osuma tuossa putkessa on tietysti sen kruunaava 18
041,10€:n voitto joka napsahti kiinni upealla ylikertoimella
perjantaina. Rajakertoimemme yhdistelmälle oli 70 298 ja kun toteutunut kerroin
oli komea 90 205,95 niin OA:ksi muotoutui jopa
1,28!
Tässä erään toisen ESBC Moniveto-ohjelman vakiokäyttäjän komea palkkakuitti
tuolta kierrokselta:

Tule sinäkin mukaamme räjäyttämään pankkia seuraavalla Monivedon
JÄTTIKERTOIMELLA! ESBC Moniveto-ohjelma on
peliammattilaisten ase yllämainittujen supervoittojen kiinnisaamiseen. Lue lisää
täältä
.
TI 12.1.2010 Salibandyn SUPEROSUMILLE jatkoa!
Sunnuntai-iltapäivänä lähetimme SMS VIP-tilaajillemme
seuraavan tekstiviestin: "Kaksi uutta ylikerrointa Salibandyliigasta: 60-2
Josba (5,60) OA1,23 ja 100-2 Trackers (2,55) OA1,07. Vetolinjalla nyt 21 riviä
ja panos 1,11%"
Tässä tulokset:

Jos olisit sijoittanut suosittelemillemme peliriveille 1 110€ niin voittoina
olisit saanut lunastaa jopa 6 160€!
Nämä upeat salibandyosumat eivät suinkaan olleet mikään uusi ilmiö Vetolinjan
asiakkaille, sillä vasta juuri 4.1 ehdimme kertomaan miten Josba osui korkealla
4,80 kertoimella OA:n ollessa huima 1,20! Viime vuoden
loppupuolella pääsimme juhlimaan Trackersin voittoa tekemämme suursijoituksen
jälkeen kun se 56%-suosikkina tarjosi lähes uskomattoman
1,15OA:n!
Olemme löytäneet salibandystä runsaasti niin huikeita peli-ideoita, että
usein näyttää siltä että Pitkävedon alun kultaiset ajat ovat palanneet.
Tule sinäkin mukaamme poimimaan seuraavia salibandymarjoja ennen kuin
Veikkaus viisastuu virheistään!
TO 7.1.2010 NHL-monivedosta kiinni kerroin 189 411,60!
Eräs ESBC Moniveto-ohjelmaa käyttävä suurpeluri nappasi itselleen myöhäisen
mutta sitäkin makeamman joululahjan kun kahdesta NHL-pelistä ja yhdestä nuorten
ottelusta koostunut Moniveto tarjosi kertoimeksi 189
411,60!
NHL-analyysimme on ollut tarkimmin varjeltu salaisuutemme jo pitkään ja
lukuisat asiakkaamme ovat saavuttaneet sen avulla vuosien saatossa taloudellisen
riippumattomuuden. Myös Monivedossa pääsee aika-ajoin hyödyntämään
NHL-erikoisosaamistamme ja tällä kertaa osaamisemme konkretisoitui
huiman 37 882,30€ palkkakuitin muodossa!
Yleensä Suomen menestymisestä ei pääse Monivedossa iloitsemaan, sillä Suomi
on lähes aina ylipelattu. Tällä kertaa Suomen voitto oli kuitenkin yhteensopiva
myös Monivedon voittojuhlien kanssa.
Näin kerroimme Suomen ottelusta: "Suomi ja Venäjä ratkaisevat junioreiden
MM-kisoissa viidennen ja kuudennen sijan kohtalon. Joukkueet kohtasivat jo
alkulohkossa, jolloin Venäjä voitti lukemin 2-0 Suomen hallinnasta huolimatta.
Suomi on pelannut hyvän turnauksen, mutta on kärsinyt tehottomuudesta, eikä
maalivahtipelikään ole vakuuttanut. Pikkuleijonat selvisivät alkulohkosta
jatkoon, mutta hävisi ansaitusti puolivälieräottelun USA:ta vastaan lukemin 2-6.
B-lohkon kakkoseksi sijoittunut Venäjä lähti turnaukseen haastajan asemasta ja
putosi yllättäen jatkosta Sveitsin ratkaistua joukkueiden välisen
puolivälieräottelun jatkoajalla. Motivaatiolla on iso merkitys tässä varsin
merkityksettömässä ottelussa. Venäjä on joukkueista parempi, mutta nimekkään
materiaalin omaava Suomi osoitti jo lohkovaiheessa kykenevänsä haastamaan
itänaapurinsa."
Tässä vielä suurpelurin meille lähettämä voittokuitti:

MA 4.1.2010 Josba Päivän Pankkina!
Pelasitko sinä Josbaa maailman korkeimpiin kuuluvalla kertoimella?
 Meidän asiakkaamme pelasivat sillä kertoimenlaskijamme mielestä
Josban voittomahdollisuudet olivat 25% ja näin ollen kyseessä
oli upea ylikerroin.
Perustelimme pelivalintaamme näin: "[]...Sarjajohdosta huolimatta Koovee ei ole aivan
tuloksiensa veroinen ryhmä ja se rupeaa nyt olemaan jo
yliarvostettu...[]...Sarjataulukko valehtee selkeästi joukkueiden tasoeron,
sillä Josballa on potentiaalia nähtyä parempaan. Veikkauksella on markkinan
parhaita tarjouksia Josballe."
Tulos 3 - 4
Kun tämän kantavan ideamme ympärille
rakennetusta pelikokonaisuudesta vieläpä 4/5 apukohdetta meni oikein, tekivät
lukuisat asiakkaamme upeita lunastuksia.
Osuneet apukohteemme olivat:
34 : 1 Jukurit (-1), kerroin 1,85. 43 : 1 SPV, kerroin 1,25. 69 : 1
Mallorca, kerroin 1,95. 75 : 1 Osasuna (+1), kerroin 2,50.
Katso
tästä linkistä päivän Vetolinja kokonaisuudessaan.
Josba oli myös valintamme Päivän Pankki-palvelussamme. Jonka asiakkaat saivat
seuraavan tekstiviestin: "PP: 41-2 Josba (4,80) OA1,20. Sarjajohdosta
huolimatta Koovee ei ole aivan tuloksiensa veroinen ryhmä ja se rupeaa nyt
olemaan jo yliarvostettu. Sarjataulukko valehtee selkeästi joukkueiden tasoeron,
sillä Josballa on potentiaalia nähtyä parempaan. Vetolinjalla 2
ylikerrointa."
Päivän Pankin saat tilattua lähettämällä viestin PP numeroon 173939. Päivän Pankki on halpa tapa saada
itsellesi aina tieto päivän kantavasta peli-ideastamme!
|