Ravipelaaminen muuttui entistäkin kannattavammaksi
Peliystävä,
Veikkaus oy:llä olleet ravipelit palasivat kotiin Fintoton hallintaan
vuodenvaihteessa.
Fintoto muutti pelien sääntöjä.
Sinä hyödyt.
Vaikka et olisi koskaan pelannut hevosia, on aika tulla mukaan sijoittamaan
nyt!
Eniten järkipelaajille voittoina tuleva rahamäärä nousee Vermon keskiviikon
V5-pelin muuttuessa Toto65-peliksi.
Pelin palautusprosentti säilyy sinänsä entisellään. Mutta kun veikattavaksi
tulee yksi lähtö lisää, on suurella yleisöllä yksi lähtö enemmän tilaa tehdä
virheitä. Aikaisempaa pienempi analyysietu lähtöä kohti riittää nyt tekemään
riveistä edullisia.
Suurimmillaan järkipelaajan etu Vermon Toto65:ssä on jackpot-kierroksilla.
Veikkauksen V5-pelin aikaan jackpotteja ei syntynyt. Nyt Fintoton säännöillä
Vermossa jaetaan lisävoittoja, jos edellisenä keskiviikkona on jompi kumpi
voittoluokka (6-oikein tai 5-oikein) jäänyt jakamatta. Tämä tarkoittaa
käytännössä, että jackpot-keskiviikkona voi odottaa ansaitsevansa rahaa pitkässä
sarjassa, erityisesti, kun uusilla säännöillä järkipelaaja voi halutessaan
kaksinkertaistaa 6-oikein voitto-osuutensa luopumalla oikeudesta
5-oikein-voittoluokaan. Tämä kannattaa ehdottomasti tehdä, koska monissa
edullisissa 6-oikein-riveissä joku tai jotkut siihen sisältyvistä
5-oikein-kombinaatioista ovat epäedullisia.
Pelaan Vermon Toto65-peliä heti avauskierroksella ESBC:n analyysien mukaisesti
nelinumeroisella summalla.
Vermon Toto65 tarjoaa ansio-odottaman lisäksi myös hienon viihdearvon, sillä jos
et pääse Vermoon paikan päälle, voit seurata Suomi TV:ltä raveja "Vermon
Suora"-ohjelmassa joka keskiviikko kello 19 - 21.
Myös Fintoton uudessa lauantaipelissä Toto75-pelissä on mahdollista pelata
pelkkää 7-oikein-tulosta kohti. Tämä mahdollisuus kannattaa hyödyntää.
Päävoiton 2,5-kertaistamisesta hyötyy aina, kun taas 5-oikein voittosta
luopuminen on ilmaista niillä helpoilla kierroksilla, jolloin viitoset jäävät
joka tapauksessa voitto-osuudetta. Toto75:n edeltäjässä, Veikkauksen
V75-pelissä oli aina suuri haaste karsia kupongeilta pois liian helppoja,
voitto-osuudettomia viitosia antavia rivejä. Nyt päävoittoihin tähtääville
järkipelureille löytyy joka viikko tuhansia edullisia Toto75-rivejä.
Kaikkien aikojen ravivoitto Sinunkin ulottuvillasi - Lauantaina Vermossa
Toto75:n avauskierroksella Vermossa lauantaina 7.1.2012 ei jaeta jackpottia.
Silti Toto75:ssä voi voittaa jopa kaksi miljoonaa euroa, koska myös
ruotsalaiset pelaavat samaan pottiin suomalaisten kanssa.
Ruotsista tulee Vermoon myös viitisenkymmentä hevosta.
Vain harvat pelaajat Ruotsissa tai Suomessa osaavat verrata suomalaisia ja
ruotsalaisia hevosia toisiinsa. ESBC:n asiakkaana osaat, ja Sinulla on
realistinen mahdollisuus todella suuriin voittoihin. ESBC:n Rexratingit,
hevosten suorituksen tasoa mittaavat lukemat ovat vertailukelpoisia toisiinsa,
onpa hevonen juossut viimeksi Kouvolassa tai Östersundissa. Vermon lauantain
lähdöistä saattaa siksi löytyä Rexratingeilla kokonaan unohdettuja hevosia,
joilla saattaa olla hyvä mahdollisuus voittaa tai esimerkiksi ruotsalaisten
suursuosikiksi uskomia edustajiaan, joka saattaa kohdata Vermossa itseään
paremman suomalaisen.
Ruotsalaisten pelaajien sijoitukset Vermon kierrokselle eivät ole täysin
"kuollutta rahaa", mutta ESBC:n asiakkaana Sinä omistat niistä
odotusarvoisesti paljon.
Olen valmis lyömään omilla rahoillani vetoa siitä, että "kauppatase"
Vermon Suomi-Ruotsi-maaottelussa jää pelipuolella Suomelle voittoisaksi, eli
että suomalaiset saavat panoksistaan takaisin prosentuaalisesti suuremman
osuuden kuin ruotsalaiset.
ESBC Racingin facebookissa saat Rexratingien lisäksi suuren lisäedun suoraan
Vermosta toimitettavista viime hetken lämmittelyhavainnoista ja uutisista.
Jo näyttävän raviurheilun, maaottelutunnelman, historiallisen tapahtuman tai
päivän ravikarnevaali-viihteen takia kannattaa tulla Vermoon lauantaina. Vermon
päivän annista lisää Vermon sivulla www.vermo.fi. Mutta kätevää on myös jännittää
suurvoittoa kohti kotona. TV2:n ravilähetyksessä lauantaina kello 18.15 - 19
näet napakan koosteen kuudesta ensimmäisestä lähdöstä. Ratkaisevan seitsemännen
kohteen suurvoittojännitykset koet suorana!
Vaikka et olisi koskaan pelannut hevosia tai käynyt raveissa, nyt on aika
kokeilla hevosvedonlyöntiä!
Aloita jo tänään Vermossa!
Ravipelaaminen on nyt tuottavampaa, helpompaa ja jännittävämpää kuin koskaan,
ja voit nauttia siitä TV:n ääressä helpommin kuin koskaan!
Palveluksessasi,
ESBC Racing
Jorma Vuoksenmaa
PS. Jos jokin raveissa tai hevospelaamisessa on Sinulle vielä epäselvää, kysy
minulta ihmeessä ESBC Racingin facebook-sivulla tai e-maililla racing@esbc.fi! Vaikka minut
tunnetaan urheiluvedonlyöjänä, olen käynyt raveissa vuodesta 1975 ja jäänyt
raveissa voitolle joka vuosi 1978 jälkeen. Sijoittajaryhmä, joita olen
konsultoinut, ovat ottaneet Ruotsin V75-pelistä useita yli miljoonan kruunun
voittoja. Ennen muuttoani Lontooseen 80-luvun lopulla kävin raveissa yli 150
päivänä vuodessa. Omistan ravihevosia ja kasvatan niitä pienessä mittakaavassa
Kemppitalli oy:n vähemmistöosakkaana. Nautin raveista tavattomasti myös
viihteenä: kilpailutapahtuma on nopea ja näyttävä.